Vaurastumisen psykologia osa 3: Tietoinen mieli ja alitajunta

 
 


Alitajuntaamme vartioi tietoinen mielemme. Tiesit varmaankin, että sinulla on alitajunta. Osaatko käyttää sitä?

Kuinka usein peset vaatteita? Tuleeko auto pestyä esimerkiksi kerran kuukaudessa? Kuinka monta kertaa on tullut pestyä aivot, vaikkapa viimeisen vuoden aikana? Mielenkiintoista kyllä, me vaikutamme kovinkin paljon ympäristön likaantumiseen ja saastumiseen. Nykyään ei esimerkiksi enää saa saastuttaa ympäristöään melulla. Aivojen saastumiseen ei kuitenkaan kiinnitetä minkäänlaista huomiota. Aivothan voivat vaikka saastua iltauutisia katselemalla. Näissä uutisissa, kun ei ole juuri mitään positiivista asiaa.

Havainnollistetaan tätä. Ohessa olevassa kuvassa ei ole komea otsatukka, vaan viisi aistia, jolla havainnoimme ympäristöä; näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaisti. T on tietoinen mieli ja A on alitajunta.

Tietoinen mieli tekee muutamia päätöksiä päivässä ja sen työmuistiin mahtuu noin kaksi virkettä. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että kokouksissa, tapaamisissa ja valmennuksissa tehdään muistiinpanoja.

Muistiinpanoja on syytä kerrata silloin tällöin, eikä jättää niitä toisten hyvien muistiinpanojen viereen hyllyyn pölyttymään.

Alitajuntamme on oikeastaan koneisto, joka pyörittää jokapäiväistä elämäämme. Se pystyy tekemään monta asiaa kerrallaan. Alitajunta ei osaa kyseenalaistaa sille annettuja käskyjä, eikä väitä vastaan. Sille on yhdentekevää, ovatko uskomuksesi totta vai tarua, mahdollisia vai mahdottomia. Alitajunta pyrkii toteuttamaan sille annetut tehtävät ja käskyt.  Siinä, missä tietoisen mielen käyttäminen on hidasta ja raskasta, alitajunnan toiminta on nopeaa ja vaivatonta.

Alitajunnassasi on siis jonkinlainen ohjelma. Tästä ei kannata olla huolissaan, koska sinulla on ollut sellainen ennen tämän blogin lukemisen aloittamista ja sinulla on tuo ohjelma edelleen tämän blogin jälkeenkin. Alitajunnassa on kuudesta elämämme osa-alueesta 6-8 uskomusta, jotka pyörittävät arkeamme.

Tuo ohjelma on siis asennettu alitajuntaamme. Sen ovat asentaneet ne ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä. Olemme poimineet matkan varrelta ajatuksia, jotka ovat puhutelleet meitä sillä hetkellä ja ne ovat jääneet pyörittämään arkeamme. Ne ajatukset ja uskomukset, jotka ovat tuoneet sinut tähän pisteeseen, eivät vie sinua tästä eteenpäin. Ne ovat itse asiassa sellaisia ajatuksia ja uskomuksia, jotka pitävät sinut juuri tässä arjessa.

Ohjelmointi pitää sisällään esimerkiksi ajatuksemme, arvomme, uskomuksemme ja minäkuvamme. Tulokset itse asiassa vielä vahvistavat ohjelmointiamme ja kehä on valmis. Tämä kehä voi lähteä pyörimään kumpaan suuntaan tahansa.

Saatat esimerkiksi ajatella, että ”En ole kovin taitava rahan kanssa.” Tästä voi syntyä tunne, että ”Yritetään nyt maksaa nuo laskut ja jätetään se sijoittaminen sitten toiseen ajankohtaan.” Meillä on jonkin verran potentiaalia; osaamme lukea ja laskea ja voimme ottaa asioista selvää. Koska asia ei hirveästi kiinnosta, jää tekemisen taso aika ohueksi. Tulokset ovat seurausta tuosta tekemisestä, jotka sitten vahvistavat ”En ole taitava rahan kanssa” –nimistä ohjelmaa. Loppujen lopuksi voimme todeta, että katso vaikka, taas meni vikaan.

Alitajunnan toimintaa voisi verrata myös arkistokaappiin. Kun arjessa tulee vastaan jokin valintatilanne, alitajuntasi käy katsomassa, mitä rahankäyttöön ja talouden hoitoon liittyvistä kansioistasi löytyy. Se valitsee sopivan ohjelmanpätkän, toistaa sen ja saa aikaan tuloksen. Tämä tapahtuu usein huomaamattamme. Talouteemme liittyviä kansioita on mallimme mukaan parikymmentä. Osa niistä on saattanut jäädä tyhjäksi ja osassa saattaa olla väärää tietoa.

Esimerkki:

Olet kaupungilla ja huomaat tarjouksessa olevat kengät. Ne sopivat väriltään täydellisesti viime viikolla hankkimasi laukun kanssa. Mikä parasta, kengät ovat -30 % tarjouksessa. Teet mielestäsi loistavat kaupat. Alitajunnassasi oleva kansio, jonka olisi pitänyt kertoa, että luottokortille on jo ennestään kertynyt 5000 € maksamatonta laskua, on tyhjä. Samoin kansio, jonka pitäisi sisältää tieto ennestään ostetuista ja käyttämättömistä kenkäpareista.

Rahapersoonallisuudet

Sen perusteella, minkälaisia uskomuksia ihmisten alitajunnassa on ja mitä ne sisältävät, olemme huomanneet syntyvän rahaan liittyviä erilaisia persoonallisuuksia. Niitä on kaikkiaan kuusi erilaista: Välttelijä, Pihtaaja, Tuhlaaja, Peluri, Sijoittaja ja Munkki.

Rahapersoonallisuutesi on rahaa ja taloutta kohtaan liittyvien asenteiden, pelkojen ja arvojen summa. Ymmärtämällä oman rahapersoonallisuutesi, voit vivuttaa vahvuuksiasi ja välttyä ongelmilta, joita heikkoutesi aiheuttavat. Se, miltä raha-asiat sinusta tuntuvat, määrittelee millaisia päätöksiä teet.

Kun opit kohtaamaan asiat, jotka aiheuttavat talousongelmasi, pääset lähemmäksi taloudellista ja tunteellista hyvinvointia.

Henkisen hyvinvoinnin ja tasapainoisen elämän ytimessä on ymmärrys siitä, että elämä koostuu monelta osin valinnoista. Tämän lisäksi pitää vielä ymmärtää, että kannamme itse vastuun niistä. Se, että oppii hallitsemaan omaa valtaansa valita, on haaste. Sen voittaminen alkaa siitä, että valitsemme mitä ajattelemme ja mitä asenteita meillä on. Valinta siis tavallaan tarkoittaa kykyä reagoida, koska olemme osallisia siihen mitä koemme. Tärkeää ei ole se mitä meille tapahtuu, vaan miten valitsemme kokea sen ja minkä merkityksen annamme sille.

Uskomukset syntyvät jo lapsena siitä, miten meitä kohdellaan. Vanhemmalla iällä uskomukset syntyvät ja vahvistuvat kokemustemme myötä.

Yhteisten uskomusten vahvuudet tuntien, on yleensä vaikeaa olla heimonsa kanssa eri mieltä. Toisaalta meillä on synnynnäinen ja vastustamaton halu tutkia omia luovia kykyjämme, kehittää vaikutusvaltaamme ja pyrkiä kohti tietoisuutta. Tietoisuutta siitä, että valinnan vapaudesta seuraa vastuu.

Omien uskomusten arvioiminen on usein haastavaa. Ensin pitäisi tunnistaa uskomukset ja irrottautua niistä, jotka eivät enää tue kasvua. Sisäinen ja ulkoinen muuttuminen on jatkuvaa. Kun muutumme sisäisesti, kasvamme ulos tietyistä uskomuksista ja vahvistamme muita. Ensimmäisten uloskasvettujen uskomusten joukossa on juuri niitä heimouskomuksia. Tästä syystä juuri kaveriporukalla on niin suuri merkitys, esimerkiksi menestymisen kannalta. Heimo pyrkii palauttamaan toisinajattelijan takaisin ruotuun ja näin toimiessaan torppaa yksilön kasvun. Elämämme kriisit, ovatpa ne sitten millä elämän alueella hyvänsä, ovat merkki siitä, että meidän tulisi päästää irti jostain vanhasta uskomuksesta, joka ei enää tue omaa kehitystämme.  Suurimpia haasteita elämässä ovat juuri nämä päätöksen hetket, jolloin pitää muuttua tai juuttua paikoilleen. Toisinaan se tarkoittaa myös sitä, että on irrottauduttava joistakin tutuista ihmisistä ja paikoista ja siirryttävä uuteen elämänvaiheeseen.

Tietoisuuden kasvu on houkuttelevaa, mutta samalla myös pelottavaa. Meidän pitäisi yhtäkkiä ottaa itse vastuu itsestämme, terveydestämme, urastamme, asenteistamme ja ajatuksistamme. Vastuun ottaminen tarkoittaa myös sitä, ettei voi enää käyttää heimoa käytöksensä selittelyyn. Vastuutaan ei voi enää väistellä sanomalla, että ”Kaikkihan näin tekevät”. Tällaisesta suojasta on vaikeaa luopua, mutta viime kädessä vastuussa ei ole heimo. Jokainen yksilö on itse vastuussa terveydestään, taloudestaan, ihmissuhteistaan ja työstään.


Miten hyödyntää omaa rahapersoonaansa? 


Kun haluat saavuttaa tuloksia (erityisesti rahan kanssa), tule mukaan Rahailtaan, joka on kolmetuntinen iltatilaisuus rahan tarinasta ja rahatarinasta. 

Rahaillassa...

  • Kuulet mikä on rahan tarina: mistä raha tulee (ja miten se päätyy taskuusi).
  • Tiedostat mikä on sisäinen Rahatarinasi™ ja millä tavoilla se yrittää pitää sinut jumissa siinä taloudellisessa tilanteessa missä nyt olet.
  • Ymmärrät, miten vaurastuvien Rahatarina eroaa muista ihmisistä.
  • Opit miten voit päivittää Rahatarinasi nykypäivän uudistettuun versioon.
  • Kuulet mihin vauraat ja vaurastuvat sijoittavat rahojaan tällä hetkellä.
  • Tiedostat 2 pahinta virhettä, mitä talouskriisin lähestyessä voi tehdä.
  • Opit 3 asiaa, jotka vaurastumiseen tarvitaan. Tiedät heti mihin juuri sinun on keskityttävä nyt
  • Saat kuulla yhdestä sijoituskohteesta, joka on historiallisesti selvinnyt kaikista kriiseistä jo 5000 vuoden ajan!

Tule mukaan Rahailtaan tästä!

Lue lisää:

Vaurastumisen psykologia osa 1:  Miten tuloksia saavutetaan? 

Vaurastumisen psykologia osa 2: Syyn ja seurauksen laki

Varapuu: Mikä olet näistä kuudesta eri rahapersoonallisuudesta?

sisään Vaurastuminen
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Vaurastumisen psykologia osa 2: Syyn ja seurauksen laki