Mikä olet näistä kuudesta eri rahapersoonallisuudesta?
Meidät voidaan jakaa karkeasti kuuteen erilaiseen rahaan liittyvään persoonallisuustyyppiin. Olemme huomanneet, että alitajunnassa olevien kansioiden perusteella ihmisille syntyy erilaisia rahaan liittyviä persoonallisuuksia.

Miten sinä käsittelet rahaa ja suhtaudut talousasioihin?

Rahapersoonallisuutesi on summa asenteista, peloista ja arvoista, joita sinulla on rahaa ja taloutta kohtaan. Se miltä raha-asiat sinusta tuntuvat, määrittelee millaisia päätöksiä niiden suhteen teet.

On tärkeää tuntea ja ymmärtää omaa rahapersoonaansa, sillä niin voi korostaa vahvuuksiaan ja välttyä ongelmilta, joita heikkoudet aiheuttavat. Kun oppii kohtaamaan talousongelmia aiheuttavat asiat, on askeleen lähempänä taloudellista ja henkistä hyvinvointia.

Katsotaanpa eri rahapersoonallisuuksia:

1. Tuhlaaja

Ostoskeskukset, erilaiset kuvastot, matkailu, muotilehdet ja fyysisen omaisuuden kasvattaminen antavat jännitystä ja mielihyvää tuhlaajalle. Nimensä mukaisesti tuhlaaja tuhlaa rahaa ja mottona on maailman nopein budjetti: “Tili tuli, tili meni tittirii.”

Tuhlaajan piirteeseen liittyy usein se, että korealla elämäntyylillä ja toisille näyttämisellä koitetaan pönkittää omaa itsetuntoa. Sen takia tuhlailu on yleistä teini-ikäisten joukossa. Jos vanhemmat maksavat lystin, itselle ei välttämättä synny tervettä suhdetta rahaan.

Kun jännitys, mielihyvä ja yhteenkuuluvuuden tunteet saadaan koettua tuhlaamalla rahaa, jossain vaiheessa saatetaan lipsahtaa luoton puolelle. Jos kuitenkin sattuu lipsahtamaan luoton puolelle, saattaa siinä kohtaa tuhlaajan persoonaan liittyä myös välttelijän persoonallisuus. Ei myönnetä tosiasiaa, että talous on alijäämäinen.

Kaikkea rahaa ei voi kuluttaa.

2. Välttelijä

Kuva avunpyynnöstä

Välttelijät eivät yleensä halua edes ajatella omia raha-asioitaan. Kun lasku tulee postiluukusta, välttelijä sujauttaa sen avaamatta laatikkoon niin nopeasti kuin käsi käy. Jos laskun piilottamisessa ja unohtamisessa onnistuu oikein nopeasti, tuntuu, kuin laskua ei olisi tullutkaan.

Monesti välttelijä stressaa talousasioista, laskut ovat myöhässä ja tilanne huononee joka kuukausi. Vaikka hän tietää, että hän tarvitsee apua, hän ei välttämättä uskalla sitä pyytää.

Jos välttelijä jatkaa samalla tavalla pitkän aikaa, lopulta hän menettää luottotietonsa. Paras lääke päästä tästä tilanteesta eroon on ensin laskea paljonko maksamattomia laskuja oikeasti on, paljon rahaa tulee sisään kuukaudessa ja paljonko sitä menee. Jos kuukaudessa menee enemmän rahaa kuin sitä tulee sisään, täytyy manageroida talous ylijäämäiseksi. Jos se ei riitä, niin lisätuloja täytyy jostain saada eli etsiä töitä!

3. Säästäjä

Säästäminen on hyvä asia, kun se tehdään oikein. Pihtaaja säästää kuitenkin kaikessa ja kaikkialla. Pienenä äiti on saattanut neuvoa säästämään rahaa uuteen pelikonsoliin tai muuhun arvokkaaseen asiaan, jota on joskus pidetty tärkeänä. Tämä tapa on jäänyt tavaksi niin, että kaikki raha mitä saadaan, laitetaan säästöön. Ulkomaanmatkat eivät säästäjää kiinnosta. Nehän ovat kalliita ja matkabudjetti ylittyy kuitenkin.

Tuhlaaja on siitä hyvä persoonallisuus, että hänellä on vaatimattomasta elintasostaan johtuen paljon rahaa tilillä. Siitä ei kuitenkaan ole paljoa iloa, jos sitä ei uskalla käyttää mihinkään. Toinen ongelma on se, että nykyään varallisuus ei ole turvassa pankkitilillä inflaatiolta, kun EU ja Yhdysvallat ovat painaneet historiallisesti ennätysmääriä uutta rahaa viime vuodet. Osa rahoista pitäisi oppia myös sijoittamaan.

4. Sijoittaja

Sijoittajat ymmärtävät rahan luonteen ja rahan taloudellisen merkityksen. Parhaimmillaan sijoittajat käyttävät sijoitustoimintansa pääomavirtoja kasvaviin yrityksiin, jotta yritystoiminta saadaan käyntiin ja ihmisille palkat maksettua, kun yrityksen kassavirta ei vielä sitä muuten kestäisi.

Sijoittaja suojaa omaisuuttaan etukäteen markkinoiden heilahteluilta. Hän pyrkii kasvattamaan varallisuuttaan pikkuhiljaa pitämättä itsestään välttämättä suurempaa meteliä.

Varsinainen sijoittaminen on lähes yhtä tylsää kuin katsoisi ruohon kasvavan. Tästä syystä sijoittaja täyttää elämänsä osa-alueita harrastuksilla ja täyttymyksellisellä työllä. 

Jos sijoittajalla esiintyy myös esimerkiksi pihtaajan persoonallisuutta, tilanne saattaa olla toinen. Kyllä sitä rahaa pitää jonkin verran myös kuluttaa, että elämä pysyy mielenkiintoisena.

5. Peluri

Peluri on ymmärtänyt, että raha saadaan tekemään lisää rahaa sijoittamalla. Se, mikä on saattanut jäädä ymmärtämättä on ymmärtää sijoittamisen fundamentit. Peluri sijoittaa tai pelaa uhkapelejä samalla tavalla. Laitetaan rahaa peliin ja toivotaan parasta. Varsinaisella tuotolla on vähemmän merkitystä kuin sillä, oliko peli jännittävää ja viihdyttävää.

Jos peluri tykkää jostain urheilulajista, hän nauttii lyödä vetoa joukkueiden puolesta ja koittaa käyttää älyään määritellessään, millä tuloksilla eri ottelut päättyvät, tai missä järjestyksessä hevoset tulevat milläkin kertaa maaliin. Sijoitusmaailmassa taitavat pelurit saattavat koittaa varallisuudellaan heiluttaa markkinoita miettimättä sen kummemmin seurauksia yhteiskunnalle.

6. Munkkipatsas ajattelija kuva

Ihmiset, joiden rahapersoonana on munkki, tahtovat monesti hyvää kaikille. Hän pitää itseään henkisesti muita korkeammalla ja on henkisessä kasvussaan niin pitkällä, että maallinen omaisuus ja raha eivät häntä kiinnosta. Vaatteet ostetaan pääsääntöisesti kirpputorilta ja kierrätetään saasteiden vähentämisen nimissä. Päällisin puolin näyttää, että munkki nauttii elämästään täysin.

Totuus on kuitenkin, että myös munkkien täytyy maksaa vuokra, ruoka ja muut kulut joka kuukausi. Läntisessä maailmassa ei voi välttyä kuluilta. Ne on maksettava ja siihen on löydyttävä rahaa jostain.

Se, mikä monesti unohtuu on, että raha on väline, jolla voi toteuttaa itseään. Kun munkki alkaa vaurastua, hän toteuttaa edelleen itseään ja jakaa vaurauttaan myös muille.

Mikä näistä persoonallisuuksista kuvaa sinua eniten?

Mitä voisit oppia muilta persoonallisuuksilta, jotta sinulla olisi varmempi tunne omasta tulevaisuudestasi?


Tunnista oma rahapersoonallisuutesi ja ota askel kohti vauraampaa tulevaisuutta!

Haluaisitko oppia tunnistamaan oman rahapersoonallisuutesi ja ottaa askeleen lähemmäs kohti vauraampaa tulevaisuutta huolimatta siitä, mikä tilanteesi tällä hetkellä on?

Tule mukaan Taitavaksi Rahan Kanssa -verkkokurssille!

Jos sinusta tuntuu, että juuri nyt palkasta ei jää euroakaan säästöön ja haluat oppia, kuinka voit kerryttää nykyisilläkin tuloilla säästöjä, pystyä hemmottelemaan itseäsi enemmän ja samalla myös kerätä eläkeiäksi pesämunan, suosittelen sinua lämpimästi tutustumaan suosittuun Taitavaksi Rahan Kanssa -valmennukseemme.


Ota oma taloutesi haltuun 5-viikon Taitavaksi Rahan Kanssa -verkkokurssin avulla! Lue lisää ››

Tavoitteeni on auttaa ihmisiä taitavammaksi raha-asioissa ja sijoittamisessa ja näkemään, että pienilläkin palkkatuloilla voi saada isoja asioita aikaan.

Suurin osa ihmisistä ei koskaan saavuta taloudellista menestystä ja kulkee läpi elämänsä koskaan ymmärtämättä miksi ja miten asialle voisi tehdä jotain!

Sen takia olen koonnut 5 viikkoa kestävän Taitavaksi Rahan Kanssa -verkkokurssin. Kun lähdet mukaan, opetan sinulle tavan ajatella ja käsitellä rahaa, mikä kantaa loppuelämäsi ajan. Emme suosittele sinulle sijoitusinstrumentteja emmekä mitään muutakaan outoa.

Opetan ainoastaan sellaisia strategioita, jotka ovat osoitettu toimiviksi isommalla joukolla ihmisiä. Kun alat hyödyntämään niitä, alat näkemään erilaisia vaihtoehtoja taloustilanteellesi: pääset eroon pikavipeistä tai luottokorttilaskuista, keräät itsellesi mukavan summan rahaa säästötilille, teet ensimmäisen sijoituksen tai ostat ensimmäisen sijoitusasunnon.

Tämä on sinulle helpoin vaihtoehto lähteä tekemään muutosta taloustilanteeseesi. Jos haluat yksinkertaisen valmennuksen, jossa keskitytään vain olennaiseen:

Tutustu ja ilmoittaudu mukaan Taitavaksi Rahan Kanssa -verkkokurssille! ››

 

Nähdään Taitavaksi Rahan Kanssa -verkkokurssilla!

Valmennusterveisin,

Mikko Sjögren
Valmennusyhtiö Varapuun perustaja ja päävalmentaja
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Mitä sinun tulee tietää Kassavirtakaaviosta vaurastuaksesi
Vaurastuaksesi sinun on kriittistä tietää, missä asennossa taloutesi on tällä hetkellä. Sitä helpottamaan on olemassa loistava työkalu, Robert Kiyosakin yleistämä Kassavirtakaavio. Sen avulla pystyt helposti tarkastelemaan mitä omassa taloudessasi tapahtuu, ja mitkä valinnat vaurastuttavat tai köyhdyttävät meitä.