Tarina miten Donald Trump rikastui

Donald Trump on ollut mediapersoona jo kauan ennen Yhdystvaltojen presidentinvaalejakin. Nyt, kun Hillary Clinton ja Donald Trump väittelevät ja kalastavat lopullisia ääniään, on hyvä katsoa hieman Trumpin taustoja

 

miten-donald-trump-rikastui

 

Tällä hetkellä Donald Trumpin nettovarallisuus on arvioitu olevan 3,7 miljardia dollaria. Se on kuitenkin 800 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2015. Forbesin artikkelin mukaan se johtuu pääsääntöisesti New Yorkin kiinteistöjen arvon laskusta. Saa nähdä miten tämä vaikuttaa hänen kampanjaansa…

New Yorkissa Trump omistaa 11 merkittävää kiinteistöä mm. Trump Tower ja Niketown. Sen lisäksi hänellä on muita nimikkokiinteistöjä ympäri Yhdysvaltoja ja jonkin verran kiinteistöjä Euroopassa sekä golf kenttiä, yksityislentokone, autoja ja helikoptereita.

 

 

Mutta mistä Donald Trump sai alkunsa?

 

Tärkein tekijä on tietysti hänen isänsä, Fred Trump. Fred olis kiinteistösijoittamisen taituri, joka rakennutti asuntoja amerikkalaisille sotilaille ja heidän perheilleen toisen maailman sodan aikaan. Donald Trumpin isä mahdollisti Donaldin käynnin yksityiskouluissa, leveän elämäntyylin ja lopulta 40-200 miljoonan dollarin edestä alkupääomaa.

Sillä rahalla luulisi pääsevän kömpelömpikin sijoittaja hyvään alkuun.

1971 Donald Trumpista tuli isänsä yrityksen toimitusjohtaja. 15 vuoden ajan hän laajensi ja kehitti bisnestä eteenpäin. 1987 Trump kirjoitti kirjan “The Art of The Deal”, joka pysyi bestsellerinä 51 viikkoa putkeen ja myi yli miljoona kopiota. Tämä kiihdytti hänen tunnettuvuuttaan ja seurauksena syntyi räikeitä televisio-haastatteluita.

 

Takaiskujen kautta takaisin menestykseen

 

1990 vuonna hän joutui taloudellisiin vaikeuksiin reilumman kokoisen velkavivun johdosta, kun asuntojen arvot alkoivatkin laskea. Silloin hänellä oli eri arvioiden mukaan viidestä yhdeksään miljardia dollaria velkaa, jota hän oli henkilökohtaisesti takaamassa yhden miljardin edestä.

Siinä kohtaa olisi ehkä useimpia hirvittänyt, kun pankit uhkailivat ja painostivat häntä maksamaan. Tarina kertoo legendaarisesta tilanteesta, jossa pankit olisivat sanoneet “Trump, Sinulla on ongelma, olet meille miljardin velkaa ja se pitäisi maksaa nyt.” Tähän Trump on kuulemien mukaan pankkiireille vastannut, että “Ei. Kuulostaa enemmän, että teillä on ongelma. Minä voin auttaa!”

Trump sai sovittua uudet lainaehdot: 65 miljoonaa lisää lainaa eikä hänen tarvinnut maksaa korkoa eikä lainan lyhennyksiä viiteen vuoteen. Trumpin mukaan oli hassua kävellä kadulla, kun näki kodittomia pihalla. Heillä oli kuitenkin miljardi ja yksi dollari enemmän rahaa kuin hänellä siihen aikaan.

1995-vuodesta eteenpäin bisnekset alkoivat taas rullata paremmin ja hän löysi parempia diilejä. 2004 hän aloitti kuuluisan “The Apprentice TV-sarjan, joka sai hänen sukunimensä jälleen useimpien huulille. TV-sarja ja sen spinoff-sarjat pelkästään toivat hänelle 214 miljoonaa dollaria. Suomessa ohjelma on brändätty nimellä Diili, jonka keulahahmona toimi Hjallis Harkimo.

Donald Trump on aina ollut kiinteistösijoittaja ja hän on monesti sanonut rakastavansa kiinteistöjä. Se ei silti takaa, että hän olisi välttämättä hyvä presidentti. Siihen emme ota kantaa. Kumpi tahansa ehdokkaista valitaankaan, hän tulee varmasti saamaan paljon kritiikkiä ja arvostelua. Maailman taloudellinen painopiste on isossa murroksessa ja se muodostaa tavallisille ihmisille mahdollisuuden vaurastua tai olla käyttämättä tätä tilaisuutta hyväksi.

Jos haluaisit jonain päivänä taitavaksi sijoittajaksi ja rakentaa vaikkapa asuntosalkkuasi, nyt voi olla hyvä aika aloittaa. Voit ostaa Joonas Oravan ja Olli Turusen tekemän Osta, Vuokraa, Vaurastu -kirjan nyt hintaan 37€ koodilla asunto2016 Varapuun verkkokaupasta.

Tilaa Osta, Vuokraa, Vaurastu tästä

 

 

sisään Vaurastuminen
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
“No… Joko olet taloudellisesti vapaa?”