3 yleisintä rajoittavaa uskomusta sijoittamisen aloittamisessa

Sijoittamisen aloittamiseen liittyy paljon uskomuksia, jotka on hyvä tiedostaa, kun aloitamme polkumme sijoittajana. Jokaiselle meistä on muodostunut jonkinlainen käsitys sijoittamisesta lähipiirimme ja ympäröivän maailman vaikutuksesta. Tässä artikkelissa käymme läpi muutaman yleisimmän rajoittavan uskomuksen, jotka ovat usein tiellämme aloittaessamme sijoittamisen.

Yleisimpiä uskomuksista sijoittamisen aloittamisessa ja nimenomaan rajoittavia sellaisia ovat esimerkiksi ne, että sijoittaminen on vain rikkaille, en ole aloittanut tarpeeksi nuorena, minulla ei ole ylimääräistä rahaa, en ymmärrä miten sijoittaminen toimii tai ajatellaan, että se ei vain kuulu meille.

Sijoittaminen kuitenkin kuuluu kaikille meille… Korona ja muut maailman tapahtumat ovat osoittaneet sen, että meidän jokaisen olisi hyvä laittaa hieman rahaa sivuun ja sijoittaa.

Ensimmäinen uskomus: sijoittaminen on vain rikkaille

Tämä on varsin yleinen uskomus. Saatamme ajatella, että sijoittaminen on vain rikkaiden harrastus ja vasta kun on kunnolla rahaa, voi lähteä sijoittamaan varojaan. Ajatellaan, että vain rikkailla on sellaista ylimääräistä rahaa sijoittaa, vailla pelkoa niiden menetyksestä. Se on toki totta, että tarvitset rahaa, mutta pääset helposti alkuun jo muutamalla kympillä kuussa ilman suurta alkupääomaa. Seuraavassa artikkelissamme kerromme tarkemmin, miten voit aloittaa sijoittamisen ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon.

Mielikuva siitä, että sijoittaminen on vain rikkaille, on täysin väärä. Sijoittaminen kuuluu ihan kaikille, ja kuka tahansa pystyy aloittamaan sijoittamisen pienelläkin summalla kuussa. Suurta alkupääomaa ja pohjattomia taskuja ei tarvita. Tärkeää on, että aloitat sijoittamisen ja siitä muodostuu sinulle tapa.

Toinen uskomus: aloitan sijoittamisen sitten kun on ylimääräistä rahaa

Tässä piilee varsin yleinen vaara. Jos sattuukin käymään niin, että kuukauden palkasta jääkin jotain yli, se herkästi tuhlataan johonkin heti kivaan, josta saa jonkun välittömän hyödyn. Tällöin ei ole ensimmäisenä mielessä se, että tämänhän voisi sijoittaa jonnekin poikimaan lisää rahaa.

Jos katsomme vauraita ja vaurastuvia, niin tiedätkö mitä he tekevät? He sijoittavat ENSIN ja kuluttavat vasta sen jälkeen. Jos elät ensin ja sijoitat vasta, jos jotain sattuu jäämään yli, niin silloin sitä sijoittamista harvoin tehdään, koska yhtään euroa ei välttämättä edes jää yli.

Tässä on vielä toinenkin tärkeä pointti…. kun mietitään, että vaurastumiseen tarvitaan aikaa, rahaa ja korkoa korolle, niin aika kuluu joka tapauksessa. Eli mitä myöhemmin aloitat (sitten kun minulla on ylimääräistä rahaa…) sitä myöhemmäksi tuloksesi siirtyvät ja sitä lyhyempi kiitorata eläkepäivillesi on kertynyt.

Eli älä elä sitten kun -maassa, vaan ymmärrä, että voit aloittaa sijoittamisen heti nykyisilläkin tuloillasi. Muista, että aika on sijoittajan paras kaveri, mitä aikaisemmin aloitat, sen parempi!

sijoittamisen aloittaminen
Ei kannata odottaa sitä päivää, kun jää ylimääräistä rahaa, sillä sellaista päivää ei välttämättä koskaan tule.

 

Kolmas uskomus: sijoittaminen ei vain kuulu minulle

Emme muka jostain syystä ole tarpeeksi fiksuja tai osaavia, jotta voisimme aloittaa sijoittamisen.

Tämä uskomus ei ole kokonaan oma vikamme, sillä sijoittaminen ja sijoittamisen aloittaminen yritetään saada kuulostamaan liian monimutkaiselta. Osittain syy saattaa olla itseään pönkittävien alan ammattilaisten. Heillä on tarjota vain yksi sijoitusneuvo: jos sinulla on rahaa, anna se meille.

Jos asiakkaalle paljastuisi, että sijoittaminen on loppujen lopuksi melko yksinkertaista, mihin ammattilaisia enää tarvittaisiin.

Tästä syystä sijoittamisesta yritetään luoda vaikea ja työläs kuva. Alan ammattilaisten tehtävä on myydä sijoituksia. Siitä he saavat palkkionsa. Jos heiltä kysyy, mikä on hyvä sijoitus, se on tietenkin se, mistä maksetaan paras palkkio.

Nämä asiat ovat kuitenkin sen verran yksinkertaisia, että kuka tahansa voi näitä oppia ja ymmärtää. Yhteen-, vähennys- ja jakolaskuilla pääsee jo pitkälle. Monilla menee kuitenkin sormi suuhun, kun samassa asiayhteydessä on numeroita, prosentteja ja euroja… silloin tämä uskomus hiipii mieleen, joka se sanoo meille, ettei sijoittaminen ole minua varten.

Lopuksi…

Älä anna näille rajoittaville uskomuksille valtaa, äläkä anna niiden vaikuttaa sijoittamisen aloittamiseen. Jos olet aikaisemmin ollut jossain webinaareissamme tai seurannut materiaalejamme varmasti tiedät jo, että sijoittaminen kuuluu ihan jokaiselle.

Kun oikeasti vaivautuu ottamaan näistä asioista selvää enemmän, eikä vain ajattele, ettei se ole meille, koska matematiikka ei koulussa sujunut, huomaatkin ymmärtäväsi näitä asioita. Usko tai älä, nämä eivät ole mitään rakettitiedettä.

Jos haluat opiskella lisää sijoittamisesta, suosittelen lämpimästi tilaamaan maksuttoman sijoittamisen minikurssini, jossa kerron miten aloitat sijoittamisen oikein nykyisilläkin tuloillasi. Minikurssilla käymme myös näitä tässä blogitekstissä mainitsemiani rajoittavia uskomuksia läpi sekä paljon muuta.

Pääset tilaamaan minikurssin maksutta täältä!

sisään Sijoittaminen
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Korkoa korolle ja 72-sääntö
Vaurastumisen työkalut osa 7