Velkamontusta sijoittajaksi – 5 vinkkiä rahaan!

 

 

Tiimimme ihastuttava Satu Liedes on äiti, joka selvisi velkamontusta sijoittajaksi! Miten hän siinä onnistui? Lue alta Sadun viisi parasta vinkkiä rahaan!

 

1. Tiedä kuinka paljon rahaa on tulossa ja menossa. Kirjanpito kuntoon!

Talousohjaajan ja velkaneuvojan työssäni olen huomannut, että asiakkaat harvoin tietävät kuinka paljon tienaavat. Joku tuntuma asiasta yleensä on, mutta sekin voi heittää jopa satasia. Sama pätee menoihin. Helppo kysymys; ”kuinka usein sähkölasku tulee?” Ei yleensä lainkaan tietoa. Jos luvut eivät ole selvillä, elämästä tulee pientä jännitysnäytelmää päivästä toiseen; ”tippuuko tänäänkin postiluukusta joku ikävä maksua vaativa kirje, vaikka tilin lopulle olisi todellakin jo muuta käyttöä”. Tällöin talous ei tietenkään voi olla hallinnassa. Ja se edelleen vaikuttaa myös koko elämänhallinnan tunteeseen. Jos tiedät taloutesi luvut, sinulle rahan tuleminen ja meneminen ei ole enää peikko. Vaikka joutuisitkin miettimään mihin suuntaan sen jaat, niin että se varmasti riittää. Taloudenhallinnan tunteen kautta saat myös samaa fiilistä muuhun elämään. 

Eräs perhe, jonka kohtasin työssäni, pelkäsi menettävänsä kodin, koska laskuja ja lainoja oli jäänyt rästiin useamman kuukauden ajalta, kun yritystoiminta oli yhtäkkisesti hiljentynyt lähes tyystin. Samaan aikaan isot kulut tietenkin juoksivat. Perheen isä oli pitänyt huolta koko perheen toimeentulosta ja taakka meinasi käydä ylivoimaiseksi yksin kantaa. Yhdessä avasimme kaikki laskut ja pistimme luvut paperille. Samalla kävimme läpi kaikki muutkin velat sekä omaisuuden. Kävi ilmi, että omaisuutta oli paljon enemmän kuin velkaa. Tässä vaiheessa isä ei vielä saanut sanaa suustaan, koska oli niin alamaissa, mutta tuli jo kuukauden päästä kiittämään. Tällöin hän oli kuin kokonaan toinen ihminen, allapäin olevasta hiljaisesta miehestä oli tullut hymyilevä ja puhelias. Hän oli nimittäin astellut lähes samalta istumalta pankkiin ja saanut perheen raha-asiat järjestettyä lainan avulla. Lainaa hän pystyi taas hyvin lyhentämään, sillä mielialan kohentuessa hän oli päässyt taas työn makuun ja tilauksiakin oli alkanut tulla enemmän.

Pelkkä kirjanpito ei kuitenkaan riitä.

Omakohtainen kokemukseni on, että vaikka kuinka tarkasti seuraa menoja, niin mikäli suhtautuu liian optimistisesti kuluihin, aiheuttaa se velkaantumista. Lainaa kertyy helposti, kun pieniä tai isompia yllätyksiä taloudessa sattuu, mikäli se on asetettu liian tiukalle, eikä yllätyksiin ole varauduttu.

Omalla kohdallani tarkka kirjanpito ei auttanut ostaessani remontoitavan paritalon puolikkaan, jonka remontoimiseen upposi tuplamäärä arviota enemmän rahaa. Kun samaan tilanteeseen yhdistetään äitiyslomalaisen pienentyneet tulot ja puolison terveyden pettäminen, niin ollaan jo aika kinkkisessä tilanteessa. Keskeneräistä asuntoa kun on hiukan vaikea myydä. Velkoja alkoikin olemaan suuntaan jos toiseenkin ja kuukausittaiset kulut eivät pienentyneet vaikka kuinka niitä laskeskeli. Taloa ei auttanut pistää myyntiin, sillä välittäjän arvion mukaan lainaa oli useampi kymmenentuhatta enemmän kuin sen arvo… Onnea oli ripaus mukana, kun ostajaehdokkaat kuitenkin päätyivät naapurin välityksellä – jonka samanlainen talo oli myynnissä – oven taakse ja alkoivat keskenään kiistelemään kuka talon saa ostaa. Siinä saatiin lainat kuitattua kokonaan ja talous taas (hetkellisesti) tasapainoon.

 

2. Älä ikinä koskaan maksa velkaa velalla!

Kun talous on liian kireällä ja pesukone hajoaa, niin sitä ei enää osteta jo tapissa olevalla luottokortilla, vaan pahimmassa tapauksessa otetaan pikavippi, joka ajatellaan maksettavan seuraavasta tilistä pois. ”Eihän se korko silloin niin iso ole…”. Tilipäivän jälkeen huomataan, että tässä kuussa olivatkin vuorossa auton vakuutusmaksut ja muut harvemmin tulevat kulut ja laskujen jälkeen saldoksi jää vain hiukan vippiä suurempi summa. Jotta saadaan taas mentyä kuukausi eteenpäin, on otettava hiukan lisää lainaa. Pikkuhiljaa lainojen erät vievät jo niin suuren summan tuloista, että niistä selvitään juuri ja juuri. Ja taas yllätyksien sattuessa on pakko turvautua lainaan. Liian usein tätä jatketaan liian pitkään, niin pitkään, kunnes huomataan, että lainoista ei ole enää mitään mahdollisuutta selvitä. Silloin koetetaan itse selvitä ja yhdistellä lainoja. Kuitenkaan aina ei kaikkia lainoja saada kerralla yhdistettyä ja silloin yritys ei välttämättä pelasta tilannetta, vaan sitä edelleen valitettavasti tekohengitetään. 

Vakuudettomia luottoja tarjotaan netin kautta ja niissä korot ovat huimia. Keskimäärin alle 10 000 euron lainoilla korot ovat 20 – 50 % ja yli 10 000 euron lainoissa noin12 – 20 %. Pikavipit ovat vielä asia erikseen. Niissä korot ovat vieläkin huimempia. Vuonna 2013 tuli voimaan korkokatto alle 2 000 euron vippeihin. Korko voi maksimissaan olla 50 % + viitekorko. ”Pienen” koron vuoksi tätä kattoa kierretään tarjoamalla yli 2 000 euron joustoluottoja tai sitten lakia ei edes noudateta.

Eräällä asiakkaallani lainat olivat kasvaneet lähemmäksi 50 000 euroa, vaikka mitään näkyvää ei rahoilla ollut hankittu. Muutaman vuoden liiallinen tekohengitys oli ajanut hyvätuloisen ihmisen ongelmiin. Kaikkiin lainojen eriin ei pakollisten kulujen jälkeen palkka enää millään riittänyt, ja joka kuukausi oli otettava lainaa hiukan lisää, velkamäärä vain kasvoi ja kasvoi. Tilanne saatiin kuitenkin pelastettua, ennen kuin velat kaatuivat ulosottoon, mutta se vaati pitkällistä neuvottelua velkojien kanssa. Tässä tapauksessa voitiin pienentää velkojen lyhennyksiä noin 75%.

 

3. Puhu ja pyydä apua!

Suomessa rahasta puhuminen on aikamoinen tabu. Rahasta puhutaan usein negatiiviseen sävyyn ja oletus on aina, että sitä ei ole tarpeeksi ja yleensä syy siihen löytyy oman itsen ulkopuolelta. Liian pieni palkka, huonot tuet, iso verotus. Totta varmasti, mutta suoranaisesti valittaminen ei ratkaise tilannetta, joten parempi turvautua johonkin muuhun konstiin. Olen myös huomannut, että jos jollakin näyttää olevan rahaa, niin oletus on, että ”se on joko perittyä tai jotenkin epärehellisesti hankittua – työnteolla kun ei rikastu”. Harvoin osataan iloita naapurin onnesta.

Meillä kaikilla on tai on ollut rahaongelmia ja niistä puhumisen kautta voi löytää helpommin ja nopeammin ratkaisun. Sillä usein joku tietää vastauksen ongelmaan jota pohdit, koska on itse kamppaillut vastaavan ongelman kanssa. Itse törmään viikoittain siihen, että vääriä uskomuksia rahaongelmien ratkaisumalleista tulee vastaan. Omaa tilannetta pidetään niin vaikeana, että siitä ei ole voi nousta. Työnteko ei kannata, kun ulosotto on perässä koko elämän. Tai velat ovat jo niin isot, että vaikka ovatkin nyt hoidossa juuri ja juuri, niin tästä ei selvitä mitenkään. Itsetunto on laskenut rahaongelmien myötä ja kakkoskansalaisen leima on otsassa.

Eräskin henkilö oli ollut ulosottomiehen kanssa jo yli 10 vuotta säännöllisesti tekemisissä ja hän myös ajatteli tilanteen jatkuvan hamaan tulevaan saakka samanlaisena. Ystävä sai kuitenkin miehen liikkeelle, vaikka hänen uskonsa asioiden järjestymiseen ei ollut todellakaan vahva. Velkapottia oli kertynyt lähemmäksi 180 000 euroa. Henkilön tilanteesta johtuen velkojien kanssa saatiin sovittua sopivista suorituksista ja hän pääsi tilanteesta noin 10 000 eurolla.

Vuonna 2016 kirjattiin 1,5 miljoonaa uutta merkintää. Tämän vuoden kesäkuuhun mennessä niitä oli tullut yli 900 000, joka on 100 000 enemmän kuin viime vuonna. Näitä merkintöjä oli noin 373 000 ihmisellä. Kukaan ei siis ole yksin tilanteensa kanssa, vaan kohtalotovereita on enemmän kuin tarpeeksi.

 

4. Älä käytä kesälomarahoja tai veronpalautuksia ennakkoon.

Kun tilille tulee normaalia suurempi määrä rahaa, niin sen kuluttaminen on yleensä ehditty jo suunnitella moneen kertaan (uusi telkkari, Suomi turnee, lapsille uudet polkupyörät jne). Kaikki varmasti tarpeellista, mutta ikinä ”ylimääräinen” raha ei näin käytettynä tuo helpotusta talouteen. Jotta voisit kesällä tehdä jotain mukavaa tai jouluksi hankkia lapsille kivat paketit, niin pistä mieluummin joka kuukausi, samalla kun maksat laskut, rahaa itseäsi varten syrjään. Mieluummin suoravelotuksen kautta. Se syrjään siirretty 50 tai 100 euroa, ei näy yleensä millään tavoin kulutuksessa. Voi olla että muutama mäkkäri reissu jää tekemättä, mutta siinäpä se. Tingi siis sellaisista asioista, jotka eivät ole niin tärkeitä, mutta jätä sinulle itsellesi tai perheelle tärkeät jutut jäljelle, ettei ihan kaikesta tarvitse tinkiä.

Minulle tavarat ja materia eivät ole niin tärkeitä, kotoani löytyy halvimmat mahdolliset astiastot. Muutamalla pyyhkeellä ja lakanoilla myös pärjää oikein mukavasti. Sisustaminen ei ole lähellä sydäntäni ja mitä vähemmän tavaraa on ympärillä, niin sen mukavampi olo itselläni on. Säästän siis kaikesta kodinhankinnoista. Mutta rakastan matkustamista ja elämyksiä. Siitä en ole valmis tinkimään, vaikka tietysti valitsenkin lennot, hotellit ynnä muut aina perusteellisen hintaselvittelyn jälkeen. Tässäkään suhteessa en siis tee nopeita liikkeitä. Myös kaupassa mietin uuden vaatteen ostamista useimmin seuraavaan päivään. Jos asia jäi vaivaamaan, niin sitten haen vaatteen itselleni. Lasken ennakkoon myös mitä seuraavassa kuussa tulee ja menee ja muiden kulujen ohella listaan säästöön ja sijoitukseen menevän osan. Mutta jätän tietysti myös osan ihan kulutukseen. Tämän toimivan opin olen saanut käyttööni Varapuun valmennuksien kautta ja se onkin saanut oman talouden ihan toiseen asentoon.

5. Varaudu ja opiskele!

Kun saat taloutesi raiteilleen, varaudu, sillä vain niin voit välttää katastrofit. Samalla opiskele, sillä olemassa olevilla opeillasi olet päässyt nykyisiin tuloksiin. Päivittämällä opit parempiin, saat tietenkin paremmat tulokset.

Oma muutokseni lähti selkeästi liikkeelle siitä, että kyseenalaistin taitoni rahan kanssa ja lähdin opiskelemaan aihetta ahkerasti.

Jo lapsena ihmettelin, että miksi rahaa ei ollut tarpeeksi käytössä, vaikka meillä kuinka pihisteltiin? Miksi saman tulotason omaavilla perheillä tilanne voi olla täysin erilainen? Kyse ei siis selkeästi ole siitä, kuinka paljon rahaa tulee. Eikä myöskään siitä, kuinka paljon menee. Näinhän sananlasku yleensä kuuluu; ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Kyse on kuitenkin selkeästi siitä, miten rahan käytön hallitsee, sekä siitä omasta rahatarinasta, josta Varapuun Mikko usein puhuu.

Vaikka itselläni oli tulostaso ajan myötä kasvanut, niin menotkin olivat kasvaneet samassa suhteessa. Yleensä optimistisena luonteena mitoitin menot hiukan liian ylös, jolloin talouden tulos oli hiukan negatiivinen kuun päätteeksi. Tämä tietysti tarkoitti velkaantumista ajan myötä. Huonoja luottokorttivelkoja oli kertynyt noin 10 000 euron edestä, kun eräänä päivänä ajoin huoltoasemalle. Tilipäivän piti olla juuri kyseisenä päivänä, mutta jostain syystä suoritus ei ollut tullut, jonka takia piti turvautua tyhjän tankin takia luottokorttiin. Kortti oli täynnä, kuten myös seuraava ja seuraava… Neljäs luottokortti oli lompakossa ja sitä ei ollut tarkoitus ottaa käyttöön, mutta niinpä sitten sitäkin oli lopulta höylättävä. Sillä hetkellä päätin, että tämän on muututtava. Rahaa tuli, mutta sitä myös meni aivan liikaa.

Päädyin Varapuun valmennuksiin ja sainkin vyörytettyä lainoja Mikon opeilla niin, että lainamäärä oli suurin piirtein puolitettu. Yhtäkkiä kuitenkin yksi tulonlähteeni hävisi ennalta-arvaamatta ja tuloni pienenivät noin 1/3. Samanaikaisesti toinen henkilö kasvatti luottokorttipottiani reilulla puolella takaisin, sekä nosti kuukausittaisia menoja useamman sata euroa kuukaudessa. Näin oltiinkin lähtötilanteessa. Itse asiassa oltiin menty takapakkia yli lähtöruudun, sillä tulot olivat huomattavasti pienemmät ja menot taasen suuremmat. Hetken elin sumussa, ennen kuin tartuin härkää sarvista. Onneksi oli hyvä opit ja hiukkasen onnea taas matkassa. Hoidin itselleni lisää tulonlähteitä ja paiskin kovasti töitä. Sainkin järkeistettyä oman talouteni kuntoon. 2,5 vuotta myöhemmin olin maksanut omat ja muiden järjestämät velat, minulla oli kolme sijoitusasuntoa, puskuri kunnossa sekä osakkeita ja kultaa.

Jos uusia oppeja ei olisi ollut, en olisi todellakaan noussut tätä tahtia tilanteesta ylös. Se, että olin nähnyt myös muiden onnistuvan, kasvatti omaa luottamusta siitä, että saan asiani kuntoon. Ilman oppeja ja uskoa, olisi todellakin voinut käydä huonosti.

 

Satu

 

 

Päivitä osaamisesi uudelle tasolle ja tule mukaan Wealth Forum For Women -seminaariin 21.10.2017!

 

Lue lisää ja hyödynnä tarjous nyt ››

Wealth Forum For Women 21.10.2017 Tarjous päättyy 14.9. klo 21.00 varmista paikkasi nyt! ››

 

 

 

sisään Rahankäyttö
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Säästämisaste Suomessa on nyt -2,2% – Näin lopetetaan ylikulutuksen kierre