Vaurastumisen Kaava – Ensiaskeleet unelmien elämään

 

Vaurastumisen Kaava - Saavuta unelmasi nopeammin

 

Kaavat ovat meille tuttuja matematiikan ja fysiikan tunneilta. Yhtälöiden tai fysikaalisten ilmiöiden selvittämisen lisäksi kaavoja on olemassa muuhunkin – esimerkiksi vaurastumiseen. Vaurastumisen kaava on lisäksi hyvin yksinkertainen, joskin sen toteuttaminen vaatii kovaa työtä. Kyseinen kaava menee näin:

1. Aikaansaa ylijäämäinen talous.
2. Sijoita erotus korkoa korolle -periaatteella

3. Jatka kunnes elät sijoitustesi tuotolla unelmiesi elämää.

Puretaanpa tätä kaavaa hieman. Siinä on komponentteja, joihin meidän täytyy kiinnittää huomiota, ja joista kaikkia emme välttämättä vielä edes ymmärrä. Ensimmäisenä mainitaan ylijäämäinen talous. Vaurastuakseen tulee kuluttaa vähemmän kuin tienaa.

Toinen osa on sijoittaa rahaa korkoa korolle -periaateella, johon palaamme myöhemmin. Kolmas komponentti on ylijäämäisen talouden erotuksen sijoittaminen. Viimeisenä mainitaan unelmien elämä. Sitä varten sinun täytyy tietää omat tavoitteesi, eli millaista se sinun unelmien elämä on, sekä omat numerosi, jotta tiedät mitä tämä unelmien elämä maksaa.

Ennen kuin talouteen päästään vaikuttamaan, täytyy tietää oma lähtöpiste. Periaate on sama kuin auton navigaattorissa. Ellei navigaattori pysty paikantamaan missä olet nyt, se ei myöskään osaa ohjata sinua sinne minne haluat. Juuri tästä syystä meidän täytyy tietää taloutemme numerot ja parantaa niitä.

Omien numeroiden läpikäyminen saattaa olla ikävää, sillä numerot eivät valehtele. Ne eivät aina kerro sitä, mitä haluaisit niiden kertovan, vaan sen, miten asiat ovat oikeasti. Tästä syystä ihmiset välttelevät omien numeroidensa tutkimista, ja joillain laskut päätyvät nopeasti avaamattomina piirongin ylälaatikkoon piiloon, aivan kuin niitä ei olisi koskaan tullutkaan.

Vivuta vaurastumisen kaavaa neljällä tapaa:

 

1. Kasvata tulojasi
2. Pienennä menojasi
3. Tee isompaa tuottoa sijoituksillasi
4. Käytä enemmän aikaa prosessiin

Harva meistä haluaa tuhlata aikaa vaan haluamme unelmamme mieluummin nopeammin. Siksi suosittelemme keskittymään ensimmäiseen kolmeen vaiheeseen. Siitä syystä omia numeroita täytyy parantaa.

Hyviä ideoita tulojen kasvattamiseksi saat esimerkiksi ilmaisesta oppaastamme: 

 

29 Tapaa tehdä rahaa - lataa opas ilmaiseksi

 

Menojen pienentäminen onnistuu esimerkiksi käyttämällä harkintaa kulutuksessasi. Kun seuraat numeroitasi ja mihin arjessa rahat oikeasti menevät, voit katsoa oliko ostokset sinulle aidosti tärkeitä vai eivät. Merkityksettömät ostokset kannattaa jättää kauppaan.

Sijoittamiseen saat vinkkejä muun muassa aiemmasta blogistamme Mihin kannattaa sijoittaa vuonna 2016?

Entämä unelmien elämä? 

Vaurastumisen kaavassa on reuna-arvona myös unelmien elämä, eli syy vaurastumiselle. Sitä moni ei ole miettinyt riittävän tarkasti; ajatellaan vain että unelmien elämä on jotain hienoa ja mukavaa, kuten hyvät tulot ja kallis auto.

Tällaisissa tavoitteissa on se ongelma, ettei niitä koskaan saavuteta. Hyvät tulot ovat ihmisillä yleensä tuhat euroa enemmän kuin itse sillä hetkellä tienaa ja hieno auto on aina omaa mallia vuotta nuorempi. Maali on siis liikkuva, se menee edeltä karkuun koko ajan. Tämä on yksi syy siihen, etteivät ihmiset menesty.

Unelmista tulee tavoitteita, kun ne ovat aikataulutettuja, mitattavissa ja tarkkoja. Mikäli haluaa vaikkapa hienolle matkalle, on osattava kirjoittaa, millainen se hieno matka on. Matkustatko Turkuun vai Pattayalle, kesällä vai talvella, kympillä vai kymppitonnilla.

Kun otat vaurastumisen kaavan käyttöösi, unelmasi toteutuvat varmasti nopeammin.

Älä siis odota, vaan aloita!

sisään Rahankäyttö
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Suomen talous ei kasva – Kenen vastuu?