Herätys! Rahataitoja opetetaan kohta jo kouluissakin

Oletko koskaan joutunut loppukuusta jännittämään kaupan kassalla kortilla maksaessasi? Paljonkohan tässä kuussa on tullut kulutettua, ja kun ei nyt vain korttikone piippaisi punaista, ettei tarvitse taas selitellä, kuinka rahat on ryyp… kulutettu.

 

Taso suoritettu - herätys taloutta opetetaan kohta jo kouluissa

 

Yllä kuvattu ilmiö toistuu kuukausi toisensa jälkeen eikä tilanne muutu, ellei jotain muuta.

Vaurastumisen kaavassa mainittiin yhtenä osana ylijäämäinen talous. Eli vaurastuakseen pitäisi normaalin elämisen jälkeen jäädä vielä jotain sijoitettavaa. Vaikka kuukausitulot ovat 2000 tai 10 000 euroa, sama ongelma kuitenkin toistuu: ylimääräistä sijoitusrahaa ei tunnu jäävän sivuun. Rahataitomme ovat siis aika huonolla tolalla.

 

Miksi emme osaa käyttää rahaa?

Ainakaan sitä ei opeteta koulussa riittävästi. Rahankäyttöä on käsitelty lähinnä yhteiskuntaopin tunneilla. Niillä käydään läpi yhteiskunnan talousasioita, mutta yksilön oma henkilökohtainen talous on jäänyt aiheena ohueksi: ihmisiä on opetettu käyttämään sosiaalitukia ja kerrottu ettei pikavippejä kannata ottaa.

Rahankäytön haaste piilee myös siinä, että käteisen rahan käytön rinnalle on hiipinyt muovikortit. Maksutapahtuma on tismalleen sama, maksaako kassalla 5, 15, vai 150 euroa. Loppukuusta ihmetellään, mihin ne rahat oikein hävisivät.

Fakta on kuitenkin se, että jos viisi miljoonaa suomalaista sotkee oman taloutensa, eivät enää poliittiset päätökset tai valtion kassa auta.

 

Herätys! Taloutta opetetaan kohta jo kouluissakin

 

Herätys koulumaailmassa

Olemme pitkään huhuilleet, että kouluissa tarvittaisiin opetusta henkilökohtaiseen talouteen. Liitimme voimamme Planagon ja Afterlifen kanssa, jotta saamme yhdessä tehtyä oppimispelin henkilökohtaiseen talouteen yli 15-vuotiaille. Tänä vuonna peli, Money Flow Challenge, sai Suomen ensimmäisen Vuoden Oppimispeli -palkinnon Finnish Game Awards -gaalassa.

Peli tukee uusinta opetussuunnitelmaa ja toimii työkaluna henkilökohtaisen talouden oppimisessa. Pelin avulla rahataitoja aloitetaan opettamaan osassa lukioita jo vuoden 2016 syksystä alkaen. Peli on ilmainen ja sen pystyy latamaan Androidille ja iOS:lle.

Pelin oppimissisältö pohjautuu Tunne Taloutesi – Tunnetaloutesi -kirjaan, joka toimii oivana työvälineenä myös valmennuksen kertaamiseen.

Money Flow challenge on ilmainen ja sen pystyy lataamaan tästä:

 

Lataa Money Flow Challenge Google Playstä   Download App Store logo 240x78

Rahataidot osaksi kulttuuria

Sveitsiläiset ja juutalaiset ovat tunnettuja kulttuuristaan hoitaa raha-asioita. Meillä Suomessa on vielä toinen kulttuuri. Kulttuuri muuttuu, kun riittävä määrä ihmisiä päättää tehdä muutoksen.

Rahataitojen opettaminen koulussa on jo yksi tärkeä askel eteenpäin, mutta vielä on paljon tehtävää. Kouluun me aikuiset emme voi enää palata, mutta rahataitojen, sijoittamisen ja yrittäjyyden oppiminen on koko ajan entistä enemmän jokaisen ulottuvilla tulotasosta riippumatta.

Parasta mitä yksilö voi tämän maan eteen tehdä, on hoitaa oma ruutu kuntoon, oppia uusia taitoja ja kertoa hyvistä asioista eteenpäin.

Askel kerrallaan kohti vauraampaa tulevaisuutta!

sisään Rahankäyttö
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
32% suomalaisista ylisuuret asumiskustannukset – Mikä avuksi?