Miten oma taloutemme liittyy työhyvinvointiimme?

Mitä tekemistä henkilökohtaisella taloustilanteemme on työhyvinvoinnin kanssa? 

Tuomas Lehtinen toteutti vuonna 2013 verkkotutkimuksen, jossa kysyttiin yli 60 kysymystä liittyen työhyvinvointiin. Kyselyyn tuli yli 2 500 vastausta työntekijöiltä, johtajilta ja yrittäjiltä. Kysymyksien avulla etsittiin tärkeimpiä tekijöitä, mitkä vaikuttavat ihmisten työhyvinvointiin. Seuraavassa lista kolmesta yleisimmistä asiasta, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin negatiivisesti.

Kolme yleisintä asiaa, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin negatiivisesti:

  1. Epävarma henkilökohtainen taloustilanne
  2. Henkilökohtainen ylirasitustila
  3. Jatkuva kiire

Miten epävarma henkilökohtainen talous voi muka olla ensimmäisenä haittaamassa työhyvinvointia? Eihän oma talous liity työn tekemiseen millään tavalla.

Miten henkilökohtainen talous liittyy työhyvinvointiin?

Kun tuloksia pohtii syvällisemmin, niissä on hyvin selkeä logiikka ja tekijät ovat riippuvaisia toisistaan. Mietitäänpä tilannetta, että olet valvonut koko yön murehtimassa sitä, että millä ilveellä sähkölasku saadaan maksettua tai mistä rahat lainanlyhennyksiin. Millainen on olotilasi yön valvomisen jälkeen mennessäsi aamulla töihin? Saattaa olla, että aamusta tulee tiuskittua puolisolle ja työpaikalla työkavereille eikä työtehokkuuskaan ole paras mahdollinen. Eli samalla aiheutat väsymykselläsi myös tuon ylirasitustilan, eikä se tehottomuus ja ylirasitus ainakaan vähennä kiireen tuntua.

Kun oma talous on tasapainossa ja tunne omaa taloutta kohtaan positiivinen, myös muu elämä maittaa paremmin. Siksi työhyvinvointimme ja yleisenkin elämänlaatumme kannalta on tärkeää saada oma talous kuntoon. Vaurastumisessa onkin kyse oman elämänlaadun kehittämisestä ja mahdollisuudesta keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin elämässämme, kuten ihmissuhteisiin ja vaikkapa rakkaisiin harrastuksiin.

Ota askel kohti huolettomampaa elämää päivittämällä rahataitosi!

Päivitä Rahataitosi™ -valmennukseen olemme keränneet ne parhaat arkielämän työkalut sekä hyvät toimintamallit, joilla me ja asiakkaamme olemme saaneet hyviä tuloksia aikaiseksi.

Haluaisitko sinä oppia päivittämään rahataitosi ja saada tietoosi yksinkertaiset työkalut vaurastumiseen? Opit muun muassa nämä Päivitä Rahataitosi -valmennuksessa!

Päivitä Rahataitosi -valmennus on kolmen tunnin valmennus, jonka aikana opit yksinkertaisia vinkkejä oman rahatilanteesi päivittämiseksi. Katso tästä linkistä sinulle sopivin paikka ja ajankohta ja klikkaa itsesi valmennukseen mukaan.

Koska tavoitteenamme on saada mahdollisimman monta henkilöä tälle itsensä kehittämisen ja oman talouden kasvumatkalle mukaan, olemme kynnyksen madaltamiseksi pudottaneet hinnan mahdollisimman alas. Hinta sinulle on 47€.

Koska olemme niin varmoja, että saat valmennuksesta oikeasti käytännön hyötyä, annamme valmennukselle täyden rahat takaisin -takuun. Eli jos valmennuksessa käytyäsi olet sitä mieltä, että siitä ei ollut sinulle hyötyä, saat rahasi takaisin.

Nyt ei ole enää oikeastaan mitään muuta riskiä kuin se, että et tulekaan valmennukseen ja jäät jostain hyvästä ja hyödyllisestä paitsi.

Tutustu Päivitä Rahataitosi -valmennukseen ja varmista paikkasi!

Tervetuloa valmennukseen!

Valmennusterveisin,

Petri Wirzenius Entinen ulosottovelkojen maksaja, nykyinen Rahataidonvalmentaja™, joka on auttanut satoja ihmisiä parantamaan talouttaan konkreettisin työkaluin.
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
3 asiaa, jotka vaurastumiseen tarvitaan