3 asiaa, jotka vaurastumiseen tarvitaan

Vaurastumiseen on hyvin yksinkertainen kaava. Siihen tarvitaan kolme asiaa.

Monta kertaa ajattelemme vaurastumista liian monimutkaisesti. Meillä on sellainen käsitys, että taloudellinen menestys olisi jotain salatiedettä ja vaatii paljon aikaa sekä vaivaa. Todellisuus on kuitenkin se, että vaurastumisen kaava on hyvinkin yksinkertainen. Siihen tarvitaan vain kolmea asiaa:

1. Rahaa

Sinun pitää oppia tekemään rahaa. Toisin kuin yleisesti luullaan, suuret tulot eivät aiheuta vaurastumista. Sinulla pitää olla ylijäämäinen talous, josta jää elämisen kulujen jälkeen rahaa sijoitettavaksi.

Paras keino ylijäämäisen talouden luomiseksi ei ole suinkaan pelkästään kaikessa säästäminen ja kituuttaminen. Se, että kutistat oman taloutesi mahdollisimman pieneksi ja mietit rahasta negatiivisesti niukkana resurssina, se ei luo oikeaa ajattelumallia vaurastumiselle. Kituuttamisen sijaan meidän tulisi oppia arvottamaan omaa kulutuskäyttäytymistä. Tämän lisäksi meidän tulisi oppia hankkimaan lisätuloja, eli miten voimme laajentaa omaa talouttamme.

2. Aikaa

Teit vaurastumisesi eteen jotain tai et, aika kuluu joka tapauksessa. Kaikilla meillä on unelmia, mutta kun mennään 10 vuotta eteenpäin, osa meistä on saavuttanut unelmansa ja osa ei.

Aika on resurssi, jota meillä kaikilla on täsmälleen sama määrä, 24 tuntia vuorokaudessa. Se mitä kukin tekee aikansa kanssa, on jokaisen oma asia. Me haluamme kuitenkin auttaa niitä, jotka haluavat vaurastua, että miten he voivat sitä käyttää hyväksi. Mitä enemmän sinulla on aikaa käytettävissäsi ja mitä paremmin osaat sitä käyttää, sitä todennäköisemmin ja nopeammin vaurastut.

3. Korkoa korolle -tuottoa

Korkoa korolle -ilmiö on Albert Einsteinin mukaan maailman kahdeksas ihme. Korkoa korolle -kasvu toimii eksponentiaalisesti ja siksi se on lineaarisesti ajatteleville ihmisille vaikeasti käsitettävä. Ensin näyttää kuin ei tapahtuisi mitään, mutta kun alkaa tapahtua niin sitten oikeasti tapahtuu.

Meillä ihmisillä on olemassa se harhaluulo, että tarvitaan täydellinen sijoitussuunnitelma ennen kuin kannattaa alkaa sijoittamaan. Olennaista olisi aloittaa heti ja hioa sitä suunnitelmaa matkan varrella paremmaksi. Tärkeintä vaurastumisessa on laittaa prosessi käyntiin, oppia matkalla lisää ja kehittyä itse. Jos sinä et panosta oman osaamisesi ja itsesi kehittämiseen – kuka tekisi sen puolestasi?

Opi konkreettiset työkalut oman vaurastumisesi saavuttamiseksi!

Päivitä Rahataitosi™ -valmennukseen olemme keränneet ne parhaat arkielämän työkalut sekä hyvät toimintamallit, joilla me ja asiakkaamme olemme saaneet hyviä tuloksia aikaiseksi.

Haluaisitko sinä oppia päivittämään rahataitosi ja saada tietoosi yksinkertaiset työkalut vaurastumiseen? Opit muun muassa nämä Päivitä Rahataitosi -valmennuksessa!

Päivitä Rahataitosi -valmennus on kolmen tunnin valmennus, jonka aikana opit yksinkertaisia vinkkejä oman rahatilanteesi päivittämiseksi. Katso tästä linkistä sinulle sopivin paikka ja ajankohta ja klikkaa itsesi valmennukseen mukaan.

Koska tavoitteenamme on saada mahdollisimman monta henkilöä tälle itsensä kehittämisen ja oman talouden kasvumatkalle mukaan, olemme kynnyksen madaltamiseksi pudottaneet hinnan mahdollisimman alas.

Koska olemme niin varmoja, että saat valmennuksesta oikeasti käytännön hyötyä, annamme valmennukselle täyden rahat takaisin -takuun. Eli jos valmennuksessa käytyäsi olet sitä mieltä, että siitä ei ollut sinulle hyötyä, niin saat rahasi takaisin.

Nyt ei ole enää oikeastaan mitään muuta riskiä kuin se, että et tulekaan valmennukseen ja jäät jostain hyvästä ja hyödyllisestä paitsi.

Tutustu Päivitä Rahataitosi -valmennukseen ja varmista paikkasi!

Tervetuloa valmennukseen!

Valmennusterveisin,

Petri Wirzenius Entinen ulosottovelkojen maksaja, nykyinen Rahataidonvalmentaja™, joka on auttanut satoja ihmisiä parantamaan talouttaan konkreettisin työkaluin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Onko rikastuminen riistämistä?