Oman talouden järjestely ylijäämäiseksi tarkoittaa sitä, että normaalin elämisen jälkeen jää jotain sijoitettavaa. Tilanne on liiankin usein sellainen, että mahdollisuutta sijoittaa ei ole.

“Mistä tuo ylimääräinen 200 euroa saataisiin?”

Omalla sijoitusneuvojan urallani huomasin monesti, että kun esittelin erilaisia mahdollisuuksia sijoittaa esimerkiksi rahastoihin, rahaa sijoittamiseen ei tuntunut löytyvän. Sijoituksen arvo olisi kymmenen vuoden kuluttua ollut aika mukava. Asiakas oli toki todella innoissaan sijoituspalvelusta, mutta usein kuului kysymys: ”Mistä tuo ylimääräinen 200 euroa saataisiin?”

Tämä sama toistui riippumatta siitä, olivatko henkilön kuukausiansiot 2 000 euroa vai 10 000 euroa. Tuota ylimääräistä rahaa ei vain löytynyt. Ihmisten rahankäytön osaaminen oli aika huonolla tolalla. Tätähän ei ainakaan koulussa opeteta riittävästi. Olen viime vuosina käynyt muutamassa koulussa opettamassa ja huomannut, että tätä asiaa käsitellään oikeastaan ainoastaan yhteiskunta- ja talousopin tunneilla. Vaikkakin noilla oppitunneilla käydään läpi yhteiskunnan talousasioita sekä maailman-, valtion- että kansantaloutta, jää aihe yksilötasolla melko ohueksi.

Kun itse kävin koulua, meillä oli tunti kuvaamataitoa ja tunti musiikkia viikossa. Itse opin musiikin tunnilla soittamaan nokkahuilulla Maijalla oli karitsa -laulun, mutta kuvaamataidon tunneista on ollut varsin vähän apua omassa elämässäni. Luovista aineista kouluopetuksessa ei pidä missään nimessä luopua. Pointtina kuitenkin se, että opetukseen pitäisi lisätä sellaista oppia, jota tarvitaan päivittäin. Tässä tapauksessa siis rahan käyttöä – ja siitä ihan perusasioita. Esimerkiksi sellaista, että ei pidä kuluttaa enempää, kuin ansaitsee. Oletko joskus kuullut tällaisesta säännöstä rahan käytössä?

Tiedätkö mihin rahasi menevät?

Tiedätkö euron tarkkuudella, kuinka paljon tienaat, kuinka paljon kulutat ja mihin rahat kulutuksessa menevät?
Ensimmäisestä säännöstä kiinni pitämistä helpottaa huomattavasti, että tietää paljonko tulee ja paljonko menee. Silloin pystyy seuraamaan tilannetta. Jostain syystä eurooppalaiset kuluttavat tällä hetkellä 102 % siitä, mitä he tienaavat. USA:ssa tuo lukema on 105 %.

Mistä tämä johtuu? Osittain tuo saattaa johtua siitä, että käytössämme on muovikortteja maksutapahtumien hoitamiseen. Käteisen käyttäminen on näinä päivinä todella harvinaista. Muovikortin käyttäminen maksuvälineenä on täysin erilainen visuaalinen tapahtuma, kuin käteisen käyttö. Riippumatta siitä, onko ostoksen arvo 1,5 €, 15 € tai 150 €, syötetään kortti maksuautomaattiin, naputellaan PIN-koodi ja näkemiin. Jos lompakossa toisaalta olisi seteleitä, niitä ladottaessa kassalle huomattaisiin paljonko lompakkoon jää, vai jääkö sinne mitään. Tällöin syntyy jonkinlainen tunne maksamisesta. Samaan aikaan syntyy näköhavainto siitä, jäikö lompakkoon mitään. Voinko mennä ensi viikolla kauppaan vai en?

Oletko joskus miettinyt kaupan kassalla, että onkohan tili tyhjä? Paljonkohan on tullut tässä kuussa ostettua? Pitäisikö varmuuden vuoksi siirtyä luoton puolelle? Tämä on juuri se hetki, kun ihminen rupeaa kuluttamaan enemmän, kuin on ansainnut.

Luottokortilla käytetään sellaista rahaa, jota ei ole vielä olemassa, eli eletään etukäteen. Kun muovikortin kanssa kuljetaan Plastic Fantastic –asenteella, käy hyvin helposti niin, että se päivä siirtyy pikkuhiljaa lähemmäs kuun alkua, jolloin palkka loppuu. Ensin ollaan vain pari päivää luotolla, mutta pahimmassa tapauksessa käy niin, että kun palkka tulee, sillä maksetaan luottokorttia auki sen verran, että päästään taas uudestaan kauppaan. Eipä hätää, tuolloin voi ottaa toisen luottokortin, jolla maksellaan ensimmäisen luottokortin maksuja. Kun tuo toinenkin luottokortti on tapissa, turvaudutaan pikavippeihin. Ollaan suossa, josta ei sitten enää johdakaan pitkospuita arkitodellisuuteen.

Luottokortti erottaa maksutapahtuman ostotapahtumasta. Iso HD–ruutu kainalossa pääsee kyllä kaupasta ulos, kun höylää luottokorttia. Televisio on kuitenkin maksettu vasta, kun luottokorttilasku on maksettu kokonaan.