Meidät kaikki on aivopesty – miten alitajunta vaikuttaa toimintaamme?
Alitajuntaamme vartioi tietoinen mielemme. Tiesit varmaankin, että sinulla on alitajunta. Osaatko käyttää sitä? Kuinka usein peset vaatteita? Tuleeko auto pestyä esimerkiksi kerran kuukaudessa? Kuinka monta kertaa on tullut pestyä aivot, vaikkapa viimeisen vuoden aikana? Mielenkiintoista kyllä, me vaikutamme kovinkin paljon ympäristön likaantumiseen ja saastumiseen. Nykyään ei esimerkiksi enää saa saastuttaa ympäristöään melulla. Aivojen saastumiseen ei kuitenkaan kiinnitetä minkäänlaista huomiota. Aivothan voivat vaikka saastua iltauutisia katselemalla. Näissä uutisissa, kun ei ole juuri mitään positiivista asiaa.

On yhdentekevää ovatko uskomuksesi totta vai tarua

Havainnollistetaan tätä. Meillä jokaisella on viisi aistia, jolla havainnoimme ympäristöä; näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaisti. Meillä on myös tietoinen mieli ja alitajunta. Tietoinen mieli tekee muutamia päätöksiä päivässä ja sen työmuistiin mahtuu noin kaksi virkettä. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että kokouksissa, tapaamisissa ja valmennuksissa tehdään muistiinpanoja. Muistiinpanoja on syytä kerrata silloin tällöin, eikä jättää niitä toisten hyvien muistiinpanojen viereen hyllyyn pölyttymään. Alitajuntamme on oikeastaan koneisto, joka pyörittää jokapäiväistä elämäämme. Se pystyy tekemään monta asiaa kerrallaan. Alitajunta ei osaa kyseenalaistaa sille annettuja käskyjä, eikä väitä vastaan. Sille on yhdentekevää, ovatko uskomuksesi totta vai tarua, mahdollisia vai mahdottomia. Alitajunta pyrkii toteuttamaan sille annetut tehtävät ja käskyt. Siinä, missä tietoisen mielen käyttäminen on hidasta ja raskasta, alitajunnan toiminta on nopeaa ja vaivatonta.

Alitajunnassasi on ohjelma

Alitajunnassasi on siis jonkinlainen ohjelma. Tästä ei kannata olla huolissaan, koska sinulla on ollut sellainen ennen tämän blogin lukemisen aloittamista ja sinulla on tuo ohjelma edelleen tämän blogin jälkeenkin. Alitajunnassa on kuudesta elämämme osa-alueesta 6-8 uskomusta, jotka pyörittävät arkeamme. Tuo ohjelma on siis asennettu alitajuntaamme. Sen ovat asentaneet ne ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä. Olemme poimineet matkan varrelta ajatuksia, jotka ovat puhutelleet meitä sillä hetkellä ja ne ovat jääneet pyörittämään arkeamme. Ne ajatukset ja uskomukset, jotka ovat tuoneet sinut tähän pisteeseen, eivät vie sinua tästä eteenpäin. Ne ovat itse asiassa sellaisia ajatuksia ja uskomuksia, jotka pitävät sinut juuri tässä arjessa. Ohjelmointi pitää sisällään esimerkiksi ajatuksemme, arvomme, uskomuksemme ja minäkuvamme. Tulokset itse asiassa vielä vahvistavat ohjelmointiamme ja kehä on valmis. Tämä kehä voi lähteä pyörimään kumpaan suuntaan tahansa. Saatat esimerkiksi ajatella, että ”En ole kovin taitava rahan kanssa.” Tästä voi syntyä tunne, että ”Yritetään nyt maksaa nuo laskut ja jätetään se sijoittaminen sitten toiseen ajankohtaan.” Meillä on jonkin verran potentiaalia; osaamme lukea ja laskea ja voimme ottaa asioista selvää. Koska asia ei hirveästi kiinnosta, jää tekemisen taso aika ohueksi. Tulokset ovat seurausta tuosta tekemisestä, jotka sitten vahvistavat ”En ole taitava rahan kanssa” –nimistä ohjelmaa. Loppujen lopuksi voimme todeta, että katso vaikka, taas meni vikaan. Alitajunnan toimintaa voisi verrata myös arkistokaappiin. Kun arjessa tulee vastaan jokin valintatilanne, alitajuntasi käy katsomassa, mitä rahankäyttöön ja talouden hoitoon liittyvistä kansioistasi löytyy. Se valitsee sopivan ohjelmanpätkän, toistaa sen ja saa aikaan tuloksen. Tämä tapahtuu usein huomaamattamme. Talouteemme liittyviä kansioita on mallimme mukaan parikymmentä. Osa niistä on saattanut jäädä tyhjäksi ja osassa saattaa olla väärää tietoa.

Miten meidät sitten on “aivopesty” eli ohjelmoitu?

Alitajuntamme muodostuu ohjelmoinnistamme. On itseasiassa kolme eri tapaa, joilla meitä kaikkia ohjelmoidaan jatkuvasti. Käymme ilmaisessa oppaassamme: “3 tapaa, joilla meidät on ohjelmoitu” läpi nämä tavat. Lukemalla oppaan ymmärrät mitkä asiat vaikuttavat uskomuksiimme, käyttäytymiseemme ja alitajuntaamme. Kun seuraavan kerran törmäät johonkin ohjelmointitapaan, voit olla hereillä ja tutkailla asiaa! Oppimalla nämä 3 erilaista tapaa…
  • Tiedostat eri tavat, joilla jokaista meistä ohjelmoidaan.
  • Pystyt tietoisesti vaikuttamaan omaan ohjelmointiisi.
  • Tunnistat toisten toimintaan vaikuttavia ohjelmointeja ja todennäköisesti ymmärrät heitä paremmin.

Lataa opas ilmaiseksi täältä ››

Valmennusterveisin,
Mikko Sjögren
Varapuun perustaja ja päävalmentaja

P.S. Lataa maksuton opas, jossa käyn läpi millä kolmella tavalla meidät kaikki on ohjelmoitu. Lataa opas täältä ››
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Korkoa korolle -periaate on sijoittajan paras ystävä – tästä on kyse!